Spurttis Tuorilan ohjaajat

 
saara
bode
     
Saara Hakamaa
Koordinaattori


Olen 23 v. liikuntaneuvoja Porvoosta. Työskentelen ensimmäistä vuotta virallisesti Spurttiksen leivissä, ja vastaan Hennan kanssa Tuorilan iltapäiväkerhon toiminnasta. Työympäristö on minulle tuttu, sillä kävin aikoinani samaista ala-astetta. Luonteeltani olen pirteä ja iloinen. Harrastuksiini kuuluu monipuolinen liikunta, joista lähimpänä sydäntä on koripallo ja retkeily luonnossa. Lasten parissa toimiminen on ollut lähellä minua mm. 4 vuotta kestäneen koripallovalmennuksen ja erilaisten liikuntakerho-ohjausten ansiosta. Lasten kanssa telmiminen on minusta kivaa ja antoisaa. Lapsilta voi oppia paljon. Liikuntakerhon ohjaajana toivon että voisin auttaa ja opastaa lasta liikunnassa niin, että lapsi voi liikkua hymyssä suin vielä aikuisenakin.

 

 

 

 

Mikko Kuosmanen
Ohjaaja

Olen Mikko Kuosmanen, 30-vuotias helsinkiläinen. Toimin Spurttiksen ohjaajana ensimmäistä vuotta. Porvooseen olen tullut jalkapallovalmentajaksi kaverin houkuttelemana. Opiskelen työn ohessa oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi Pajulahdessa.