Spurttis Peippolan ohjaajat

 

 

johanna
tero
     
Johanna Erhomaa
Koordinaattori


Olen ammatiltani koulukäyntiavustaja. Porvooseen olen muuttanut nelisen vuotta sitten Turusta. Spurttiksessa olen työskennellyt syksystä lähtien ja aikaisemmin koulun puolella. Vapaa-aikani vietän mieluiten kahdeksan vuotiaan poikani kanssa. Toimin myös liikkari ohjaajana. Lempilajejani ovat erilaiset palloilulajit ja nyt uutena juttuna zumba..

 

 

 

 

Tero Määttälä
Ohjaaja

Olen 22-vuotias jääpalloilija Helsingistä. Muutin Porvooseen syksyllä 2008 kun sain Spurttiksesta opiskelu ja työpaikan. Opiskelen Spurttiksessa oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi,valmistun keväällä 2011.

Pelasin viime talven jääpalloa Akilleksen joukkueessa, jatkan Akilleksessa ainakin kauden 2010-2011. Tavoitteenamme on tänä talvena voittaa suomen mestaruus. Spurttiksen toimintaan minut houkutteli yhdistyksen perustamisessa ja nykyäänkin hallituksessa mukana oleva Jari Hyttinen.